Old Dudes - jäsenet - Juha
1. Minkälaista musiikkia kuuntelet ja mitä kuuntelit nuorenpana sekä joitain lempparibändejä ?
Kuuntelen aivan kaikenlaista musiikkia. Kansanmusiikista norjalaiseen kirkonpolttometalliin, kunhan musiikissa on jotain ideaa.

En ole ennakkoluuloinen musiikin suhteen ja etsin uteliaana aina uusia bändejä/esiintyjiä ja levyjä. Veikkaan, että musiikillinen laaja-alaisuuteni juontaa lapsuudesta. Kotona oli aina radio auki. Tuli sieltä sitten iskelmiä, poppia, klassista, jazzia tai vaikka virsiä. Vielä nykyäänkin saattaa yhtäkkiä tulla oikein tuoksut tai maut mieleen, kun kuulee jonkun musiikkiesityksen lapsuudesta ja muistaa sen hetken tai tunnelman, johon musiikin liittää mustikuvassa.
Yhteneväistä kaikille kuuntelemalleni musiikille on se, että musiikissa pitää olla hyvä melodia, hyvä sovitus ja jotain selittämätöntä, joka vetoaa sieluun ja tuntuu hyvältä. Jos kuitenkin pitää nostaa joitain musiikkityylejä ylitse muiden, niin eniten kuuntelen surfpoppia (esim. Beach Boys), powerpoppia (esim. Cheap Trick), soulia (varsinkin Talma Motown-soul 60-70 luvuilta), punkkia ja sitä seurannutta uutta aaltoa (mm. Clash, Damned, Ramones, Echo and The Bunnymen), räimerokkia (mm. Hellacopters, Turbonegro), konemusiikkia (Depeche Mode), viihdemusiikkia (säveltäjät Burt Bacharach ja Jimmy Webb) ja jazzista Miles Davis on ylitse muiden.
Levyjä ostaessani tutkin tarkasti tuottajan, muusikot ja
varsinkin rumpalit. Vanhojen levyjen osalta ostan kaikki
vastaan tulevat levyt, joissa rumpaleina ovat Hal Blaine,
Jim Gordon ja Ed Greene. Uusista rumpaleista mm. Brannen
Temple on loistava. Samoin ostan ne levyt, joissa basisti
soittaa 12-kielisellä bassolla, kuten Cheap Trick-basisti
Tom Petersson.
2. Soitto- ja bändihistoriaa, eli mitä instrumenttia
ja minkälaista musiikkia niissä olet soittanut ?
Ensimmäisen kerran istuin oikeiden rumpujen taakse jotain
15-16 vuotiaana, kun eräät Äänekoskelaiset Oksasen veljekset
perustivat Rectum-nimisen bändin ja minut määrättiin rumpa-
liksi. Oli siinä soittotaidottomalle tekemistä, kun piti
soittaa kuin Ginger Baker soitti Creamissa tai Jon Hiseman
Colosseumissa.
Onneksi tuli punk, joka mahdollisti sen, että puutteellisillakin taidoilla varustettu rumpali oli ihan riittävän hyvä kunhan fiilis oli hyvä. Äänekoski-Suolahti akselilla 70-80 huitteilla olin mm. Henkinen Krapula ja Neljä Miinus punkbändien rumpalina. Lisäksi oli useita projektibändejä, jotka eivät päässeet treenikämpältä eteenpäin, hyvä että aina edes treenikämpälle. Pitkäikäisin bändi, jossa vaikutin, oli Klaus Fleming (ja Nuijat), joka oli Jyrki Salmijärven luoma surfpopbändi. Bändissä soitti hetken fonia eräs TV:stä tuttu toimittaja Timo Harakka. Klaus Fleming teki muutaman omakustanneäänityksen.
Helsinkiin muuttamisen jälkeen (1984) perustimme Klaus Fleming-basisti Olli Havun ja myös aiemmin Klaus Flemingissä soittaneen ja omaa Ote-bändiä pyörittäneen Terho Vuorisen kanssa rankkaa garagerockia soittaneen Ollie and The Honeycandels:in. Bändi jäi lyhytikäiseksi. Sitten tulikin reilun 20 vuoden tauko soittamiseen, kunnes kesällä 2006 päätettiin Arton kanssa perustaa bändi...
3. Miksi huvittaa soittaa a) yleensä ja b) just tässä bändissä ?
A) Musiikki on ainoa harrastus, joka on vienyt minut täysin. Levyjen keräämisen ja kuuntelun lisäksi on hienoa olla itse tekemässä musiikkia omalta osaltaan. Vaikka en osaa soittaa mitään muuta soitinta kuin rumpuja (enkä juuri rumpujakaan) enkä osaa laulaa, niin silti olen bändissä.
B) Old Dudes on perustettu, että vanhat miehet voi soittaa ilman mitään ennakkopaineita. Kukin saa soittaa niin hyvin tai huonosti kuin taidot mahdollistavat ja pääasia on, että kaikilla on hauskaa. Old Dudes on meidän juttu.
4. Minkäiset soittokamat sulla on ja onko ollut jotain mielenkiintoisia kamoja historiassa ?
Minulla on ollut kahden rummut soittoharrastukseni aikana. 76-78 minulla oli siniset Arai-merkkiset kannut, jotka möin rahapulassa Konginkankaan Liimattalassa asuneille Yrjölän veljeksille. Sitten soitinkin aina jonkun toisen rumpalin kamoilla. Old Dudes:issa minulla on vihdoin omat rummut. (Sekä treeneissä lainaan välillä Tuukka Lylyn rumpuja, kiitos Tuukka)
5. Mitä muuta haluaisit sanoa lukijoille ?
"Musiikki voi viedä järjen
Tytöt vievät sen varmemmin
Minä hullu molempiin sorruin
Hyvä että hengissä selvisin
(Vaaralliset Lelut/Jyrki Siukonen)"